Populaareja outoja ajatuksia

”Suvaitseminen on hyvä asia. Sitä enemmän. Ääliöt hiljaa.” – Mitä suvaitseminen edes on? Ja voidaanko suvaita, jos jollakin on ehdottomia näkökantoja? Saako sellaisia julistaa? ”Aikamme ihmiset ovat onneksi järkevämpiä, kuin entisaikojen hellyttävän herkkäuskoiset ihmiset, joista luemme historian kirjoista.” – Suurin osa ihmisistä tekee saman, kuin suurin osa aikaisempienkin sukupolvien ihmisistä, eli omaksuu lähes kritiikittä aikansa […]

Reppumatkailua Euroopassa

Tein viime vuonna kaksi Inter Rail-junamatkaa Länsi- ja Keski-Eurooppaan suuntautuen. Matkoja suunnitellessani etsin matkablogeilta ja -sivuilta vinkkejä, joista olikin kyllä hyötyä. Nyt kannan oman korteni kekoon ideoilla ja ajatuksilla, joista arvelen olevan avuksi muille reissuja suunnitteleville. Hyviä pakkauslistavinkkejä löytyy helposti internetistä etsiskelemällä, joten eniten keskityn muuhun kuin reppuun pakattavaan mukaanotettavaan. Kokonaisuutenaan tämä teksti luultavasti menee […]

Jumalauskon järkevyydestä ja Yle:n uutinen

Yle julkaisi viime viikolla nettiuutisissaan artikkelin nimeltä ”Miksi ihminen uskoo jumalaan: Tieteen kootut selitykset”. Artikkelissa kysyttiin neljältä eri tieteenalan edustajalta vastausta kysymykseen. Lopputulos oli: usko jumalaan ja yliluonnolliseen on ihmiselle luonnollista ja hyödyksi sekä auttaa yhteisöjä selviytymään. Jumaluskosta on siis hyötyä. Onko Jumalaan uskomisen järkevyys siis nyt hyvin kyseenalaistettu? Mitäpä jos kysyttäisiin mitä uskonnot vastaisivat […]

Perustulo (UBI) – Utopia vai todellinen mahdollisuus?

Viime elokuussa ollessani Taizéssa, pääsin kuuntelemaan luentoa perustulosta (Unconditional Basic Income = UBI). Luento oli erittäin innostava ja mursi useita myyttejä. Myönnän heti, että talous ei ole ollenkaan vahvaa osaamisaluettani. On siis helppo nähdä, että olen amatööri, mutta aihe sai todellakin innostumaan ja siksi – nyt viimein – aion kirjoittaa siitä tännekin luentomuistiinpanojeni pohjalta. Luennon […]

Itämaisesta ja länsimaisesta viisaudesta

Pappi, karmeliittamunkki ja kirjailija Wilfrid Stinissen ottaa puheeksi eräässä kirjassaan itämaisen ja länsimaisen viisauden eron. Hän mainitsee, että kun japanilaiselta Zen-asiantuntijalta D. T. Suzukilta kysyttiin kerran, mihin itämainen viisaus perustuu, tämä vastasi: Länsimainen viisaus katsoo ulospäin, itämainen viisaus sisäänpäin. Stinissen jatkaa: ”Länsimainen ihminen etsii objektiivista mitattavaa, monitahoista todellisuutta: itämainen etsii syvempää ulottuvuutta, suurta ykseyttä, josta […]

Filosofien paheista

Nyt tekee mieli piikitellä. Mutta hyvässä hengessä, taikka ainakin tarkoitus on hyvä. Minua on alkanut ärsyttää sellaiset tavat, kuin itsekorostus ja käsitteellinen snobbailu. Niin ja etääntyminen käytännöstä. Eli, kirjoitan nyt filosofien paheista.  Kyllä nämä asiat liittyvät myös muihin teoreettisiin asioihin suuntautuneisiin ihmisiin, mutta filosofia on ehdottomasti malliesimerkki siitä, missä nämä asiat pääsevät esiin. Filosofia voi […]

Taizé – toista maailmaa

Kuvittele paikka, jossa lähtökohtaisesti kaikki ovat ystäviäsi ja jonne saat tulla sellaisena kuin olet. Kuvittele, että näitä ystäviä on kymmeniä, satoja, tai jopa tuhansia. Kysymys on lähinnä siitä kuinka moneen ehdit tutustua. Tässä paikassa vallitsee ihmeellinen solidaarisuus ja hyvä tahto. Sisäinen hiljaisuus, jota et välttämättä ollut edes tiennyt olevan mahdollista löytää, on todellisuutta, kuten myös […]

Vaikeneminen on kultaa

Jos voit ja uskallat, ole hiljaa muutama päivä. Opit paljon. Voi kuinka arvokkaita sanat ovatkaan. Kuinka usein puhunkaan itseriittoisesti. Tai yrittäen nostaa itseäni toisten silmissä. Kuuntelen toista vain näennäisesti voidakseni taas jatkaa. Hänenhän pitää muuttua, ei minun. Olen oikeassa…luullakseni. Lopputuloksena aito kohtaaminen jää tapahtumatta. Kukaan ei kuullut ketään. Maailmamme on täynnä sanoja, puhetta ja tekstiä. […]

Haluaisitko sairaalainfektion?

Aamulehden kesäkuinen uutinen kirurgien käsihygieniasta ei ollut järin iloista luettavaa. Uutinen on pintakosketus siihen, mitä sairaalahygienia on. Ei se huonoa ole, mutta kuten uutisessa leikkaussalihygieniasta  sanotaan: ”On kuitenkin selvää, että se voisi olla paljon nykyistä parempi.” Vaikutelmani, kuten myös uutisessa väitetään, on, että hoitajat hoitavat käsihygienian ja mikrobien torjunnan lääkäreitä paremmin. Erään sairaalan hygieniahoitajan mukaan […]