”Ajatteletko olevasi jotenkin parempi?” – Tätä on ”tasa-arvon” tuhoisa väärintulkinta

Olemme tainneet omaksua melkoisen valheen. Otsikon kysymykseen ei nimittäin ole kovin suotavaa vastata myöntävästi. Siinä taas ei ole mitään järkeä.

Mitä tahansa aatetta, ideologiaa tai uskontoa kannatatkin, oletan ja toivon, että teet sen siksi, että uskot sen olevan paras tietämäsi vaihtoehto ja vievän kohti parempaa. Miksipä et siis saisi ajatella, että uskomuksesi ja sitä kautta oletettavasti toimintasi ja sen toistumisen myötä luonteesi olisivat parempia?  Jos viisitoistavuotias kykenee nauttimaan vaikeasta klassisesta sävellyksestä, siinä missä hänen ikätoverinsa kuuntelee lähinnä kolmen – neljän soinnun suoraviivaisia pop-kappaleita, on ihan perusteltua ajatella, että hänen kykynsä ymmärtää musiikkia on toista korkeammalla tasolla.

Mutta näyttääkin siltä, että ajatteluumme on pesiytynyt ajatus olemme kaikki yhtä hyviä, kaikki me olemme samanarvoisia.  Siinä missä ihmisarvoon samanarvoisuus tietenkin pätee, ominaisuuksia tarkastellessa olemme silti hyvinkin eriarvoisia. Tämän kieltäminen on järjetöntä.

”Yksikään, joka sanoo, olen yhtä hyvä kuin sinäkin, ei usko sanomaansa. Hän ei sanoisi jos uskoisi asian olevan niin. Bernhardilainen ei sano niin lelukoiralle, oppinut ei sano niin tyhmyrille, työllistynyt ei sano niin laitapuolenkulkijalle eikä kaunotar arkisemman näköiselle naiselle. Varsinaisen poliittisen maailman ulkopuolella tasa-arvoa vaativat ainoastaan sellaiset ihmiset, jotka tuntevat olevansa jossain mielessä alempiarvoisessa asemassa suhteessa muihin. Vaatimus ilmentää nimenomaan kiusallista, polttavaa ja tuskallista tietoisuutta sellaisesta alemmuudentunteesta, jota ihminen kieltäytyy hyväksymästä. Niinpä hän loukkaantuu siitä. Häntä loukkaa muiden ihmisten ylemmyys kaikissa muodoissaan.” – C.S. Lewis teoksessaan Paholaisen kirjeopisto (lisäosasta ”Pora pitää maljapuheen”)

Lewisin mukaan kyseessä on tosiasiassa kateuden tunne, jota havaitessaan itsessään ihmiset entisaikoina häpesivät.
Sittemmin tunteesta on kuitenkin tehty sallittu, arvostettu ja jopa ylistetty, kun vain käyttää taikasanaa, joka suomen kielessä kuuluu ”tasa-arvo” (Lewisin tekstissä englantilaista kulttuuria koskien tuo sana on”demokratia”).
”On epätasa-arvoista pitää omia valintoja ja näkemyksiä parempana, kuin muiden!” on tavanomainen ajatus.

On kuitenkin olemassa parempia tekoja, valintoja ja luonteenpiirteitä kuin toiset.
On luultavasti parempi valinta harrastaa kierrätystä, vähentää lentämisen määrää ja tukea saimaannorppien suojelua, kuin dumpata kaikki jätteet samaan loppusijoituspaikkaan, lentää enemmän ja pistää matalaksi norppien talvipesät. On parempi olla luonteeltaan ystävällinen, rohkea ja oikeudenmukainen, kuin  pahantahtoinen, pelkuri ja epäoikeudenmukainen.

Valinnoilla, teoilla ja luonteenpiirteillä on tietenkin taustansa. Ehkä huono valinta johtuu tietämättömyydestä. Toisaalta se voi johtua myös itsekeskeisyydestä. Ihmisen huonommat luonteenpiirteet tai asenteet usein juontuvat hänen historiastaan. Kukapa vapaaehtoisesti haluaisi kasvaa vaikkapa kyyniseksi? Tämä kaikki ei silti tarkoita, etteikö asioita voisi arvottaa. Tietenkin voi. Luonteemme on vapaan tahdon aluetta, voimme kasvaa siinä. Voimme alkaa tehdä parempia valintoja ja alkaa luoda tulevalle itsellemme toisenlaista historiaa. Tottumuksemme määrittelevät meidät. Mutta jos hukkaamme mittapuun paremmasta ja huonommasta, mihin sitten kasvamme?

Vaikka ihmiset ovat siis samanarvoisia, ominaisuuksiin tämä ei päde, eivätkä kaikki ihmiset omaa yhtä paljon hyveitä, toisin sanoen kaikki ihmiset eivät ole yhtä hyveellisiä. Olemme ihmisyytemme takia persoonina yhtä arvokkaita, emme yhtä hyviä. Muutenhan sitä paitsi sanonta ”hän on hyvä ihminen” ei merkitsisi mitään, kuin ei myöskään vastakohtansa.

Mikä ongelma siis on väärässä vetoamisessa ”tasa-arvoon”?  Se, että se mahdollistaa kaikkien vetämisen alas samalle tasolle. Kukaan kun ei ole toista parempi.

Siitä taas seuraa arvokkaiden, suurisieluisten ja hyvien päämäärien sekä tavoitteiden vetäminen alas samaan kastiin pikkusieluisuuden, turhamaisuuden ynnä muiden latteuksien kanssa.  Sellaiset käsitteet kuin arvokas ja suurisieluinen ovat nykyihmiselle elämäntarkoitusta pohtiessa usein täysin hämärtyneitä ja vieraita. Hyveiden merkitys katoaa. Tilalle jää pahimmillaan vain nautinnon maksimointi. Toisaalta ihmiset, joilla olisi lahjoja ja mahdollisuuksia kasvaa todella suuriksi ihmisiksi, jättävät tilaisuuden käyttämättä pelätessään käyttäytyvänsä ”epätasa-arvoisesti”. Missä ovat viimeisten muutaman vuosikymmenen Suomen suurmiehet ja -naiset? Keitä he ovat vai onko heitä (Martti Ahtisaaren lisäksi ei tule montaa nimeä mieleeni)?

Jos omaksumme tasapäistämisen, lopulta kaikenlainen erinomaisuus rapautuu  – niin moraalinen, kulttuurinen, sosiaalinen kuin älyllinenkin. Yksilöllisyys katoaa ja jäljelle jää harmaa massa, jota suurten ihanteiden puutteessa liikuttavat lähinnä kaikenkarvaiset muotivirtaukset, raha ja poliittinen pakko.

Mutta me voimme kyllä valita. Ehkä kulttuurimme suuntaa on vaikea kääntää, mutta yksilöinä meidän ei ole pakko olla lauma-ajattelijoita. Siitäkin huolimatta, että yhteiskuntamme iskostaa nuo tietyt ajatukset vallitsevaksi standardiksi. Minä ainakin koen, että nämä paheksumani (hui! moralistista!) ajatusmallit ovat juuri se lähtötilanne ja ajatuslaatikko, joka meille nykyään annetaan ja josta täytyy pyrkiä ulos.

Ajattelen, että meidän kunkin olisi hyvä ja tärkeää miettiä elämässämme sellaisia asioita, kuin miksi minä teen mitä teen, mitkä ovat oikeita, merkityksellisiä ja perimmäisiä arvoja, miten eläisin elämääni niiden mukaisesti, millä tai miten ruokin sieluani (moraalisesti, kulttuurisesti, sosiaalisesti, älyllisesti…), miten käytän sen ajan, joka minulle päivittäin annetaan, millaisia ovat lahjani ja miten voisin jalostaa niitä, millaiseksi minä aion tulla? Jokaisella on lahjansa. Miksi siis emme jalostaisi niitä, toistemme hyväksi? Emmekö haluaisi kasvaa hyveissä kohti suurempaa persoonan kukoistusta ja inhimillisyyttä? Arvokkuus ja merkitys palaavat takaisin, kun omaksumme ne takaisin. Hiiteen keskinkertaisuus, latteus ja massakäyttäytyminen!

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia tällä blogilla:
Hyvejohtajuus, Liberaalista nykyihmisestä, Munkki joka myi Ferrarinsa

2 kommenttia artikkelissa “”Ajatteletko olevasi jotenkin parempi?” – Tätä on ”tasa-arvon” tuhoisa väärintulkinta

  1. Hyvä kirjoitus! Jäi mietityttämään mitä tarkoitat ”nautinnon maksimoimisella” ihan käytännössä? Mun mielestä näyttää siltä että esim. terveelliset elämäntavat on kovassa huudossa näiden fitness- ja kuntosali-innostuksien myötä ja esim. alkoholijuomien kulutus ja tupakointi on tilastojen mukaan ollut laskussa jo pitkään. Nautinnon maksimointi on aika yksilökohtaista.

    • Kiitos palautteesta ja kommentoinnista!
      Nautinnon maksimoimisella tässä tarkoitan sen nostamista oman elämän arvohierarkiassa kaikkein korkeimmaksi. Hyvinvointi on tietysti sinänsä hyvä asia ja valintoja sen puolesta kannattaa tehdä. Mutta jos oma hyvinvointi on kaikkein suurin päämäärä ja arvo, jäävät monet uhrauksia vaativat, sankarilliset ja suurisieluiset tavoitteet ja ihanteet jalkoihin. Poroporvarillisuutta siis. Omaan mukavuuteen ja aistinautintoihin keskittymistä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s