Hyvejohtajuus

Olemme nyt sellaisen kirjan parissa, jota tekisi mieli suositella mahdollisimman monelle. Tämä kirja on jotakin sellaista, jota meidän aikamme turhamaisuus, pinnallisuus ja sisällöttömyys vierastavat. Tämän kirjan asia on arvokasta ja haastavaa. Niin syvällisen haastavaa, että minua oikeastaan mietityttää uskallanko siitä itse mitään kirjoittaa. Hyvejohtajuus saa reflektoimaan ja sen jälkeen toivon mukaan myös kasvamaan.

Ranskalais-venäläisen Alexandre Havardin kirja (suom. Jason Lepojärvi) on itse asiassa Suomessa synnytetty: ”Suomi oli minun erämaani ja minun keitaani, minun pimeyteni ja minun valoni,” kuuluu lause suomennoksen esipuheessa.

Alexandre Havard esittelee kirjassaan johtajuusmallinsa, joka perustuu hyve-etiikalle. Hyve-etiikan historia puolestaan vie antiikin Kreikan filosofeihin.  No, miksi hyve etiikalle? Syitä on monia. Ensiksikin hyve-etiikka on erinomaisen käytännöllistä. Hyveitä on kahdenlaisia: intellektuaalisia hyveitä, jotka auttavat meitä käsittämään todellisuuden (oikeaa tietoa oikeita päätöksiä varten) sekä moraalisia hyveitä, jotka auttavat meitä elämään sopusoinnussa ihmisluontomme kanssa. Hyve-etiikka vaatii jatkuvaa eettistä pohdintaa ja käytännössä tästä seuraa kasvamista. Siksi sen voi nähdä usein peittoavan esimerkiksi sääntöetiikan, joka voi estää ihmistä kasvamasta moraalisesti, hän kun ei koskaan välttämättä opi näkemään sääntöjen taakse, itse hyvään ja pahaan. Sääntöetiikka ei myöskään voi ottaa kovin hyvin huomioon asioiden tilannesidoinnaisuutta – sen sijaan hyve-etiikka huomioi aina olosuhteet.

Havardin mukaan ollakseen todenmukainen, johtajuusopin tulee olla myös ihmiskuvassaan totuudenmukainen, ja juuri tähän klassinen hyve-etiikka vastaa; se ottaa huomioon sekä ihmisen hyvyyden, että myös sisäsyntyisen pahuuden. Havard kieltää sen valistushenkisen käsityksen, että ihmisen pahuus olisi kokonaan ”systeemin” aiheuttamaa.

Havardin teesejä ovat mm. seuraavat:

Johtajuus ei ole sen asia mitä ihminen osaa tai tietää, vaan johtajuus on luonteen asia – sen mitä sinä olet.
Temperamentti on meille annettu jo biologiassa, mutta luonteemme on vapaan tahdon aluetta ja voimme kasvaa siinä. Siispä: johtajaksi ei synnytä vaan kasvetaan.
Aito johtajuus perustuu hyveille ja hyvälle. Aito johtajuus ei perustu aseman tuomalle vallalle, vaan arvovallalle.

Miksi hyveet ovat aidolle johtajuudelle niin tärkeitä?
Siksi, että hyveet lisäävät luottamusta, joka on johtajuuden perusedellytys ja hyve lisää valmiutta ja kykyä toimia. Tarkoittavathan englannin ”virtue” ja latinan ”virtus” ”voimaa” ja ”vahvuutta”. Hyveissä kasvaminen saa persoonan kukoistamaan. Sen sijaan jos johtajuus ei perustu hyveille, pelkistyy johtajuus manipulaatioksi.

Johtajuuden kahtena peruspilarina Havard esittelee kaksi perustavanlaatuisen tärkeää, usein väärinymmärrettyä, toisinaan äärimmäisen aliarvostettua ja jopa epämuodikasta hyvettä: suurisieluisuuden ja nöyryyden.

Luullakseni esittelen kirjan kovaa ydintä ymmärrettävästi kuvailemalla seuraavaksi hyveet:

Suurisieluisuus merkitsee sielun suuntautumista kohti suuruutta. Sen vastakohta on pikkusieluisuus, raukkamaisuus. ”Pikkusieluiset ihmiset eivät kykene edes hahmottamaan suuruutta. Ajatus ylevästä elämäntarkoituksesta on heille vieras.” Ranskalainen filosofi Reginald Garrigou-Lagrange on sanonut: ”Turhamaisuus rakastaa suurenmoisten tekojen kunniaa ja kuuluisuutta, kun taas suurisieluisuus rakastaa niiden vaatimaa työtä ja uhrausta.

Suurisieluinen ihminen tahtoo toteuttaa suuria asioita niiden itsensä suuruuden tähden, ei tavoitellakseen omaa kunniaansa, vaan muita palvellakseen. Josemaría Escrivá, Opus Dei -järjestön perustaja: ”Jalomielisyyden voimalla pääsemme ulos itsestämme valmistautumaan arvokkaisiin tekoihin kaikkien hyväksi. Ahdasmielisyydellä ei ole tilaa jalomielisessä, joka ei liioin tunne kitsautta, ei laskelmoi eikä juonittele omaksi edukseen. Jalomielinen omistaa varauksetta kaikki voimansa siihen, mikä on arvokasta. Sen vuoksi hän kykenee luopumaan omasta itsestään. Hän ei tyydy antamaan, vaan hän antaa itsensä.

Nöyryys on totuudessa elämisen tottumus. ”Se on avoimuutta oman metafyysisen tilanteensa, hyveidensä ja heikkouksiensa totuudelle.

”Antiikin kreikkalaiset ylistivät suurisieluisuuden hyvettä, mutta he eivät täysin käsittäneet nöyryyden tosi olemusta. Heiltä nimittäin puuttui creatio ex nihilo – eli oppi maailman luomisesta tyhjästä. Creatio ex nihilo on mysteeri ja juutalais-kristillisen perinteen lahja, mutta se voidaan päätellä myös luonnollisella järjellä.”  Saksalainen filosofi Josef Pieper: ”Nöyryys on ihmisen asenne ei niinkään suhteessa muihin ihmisiin, vaan suhteessa Jumalaan.” Nöyryyden avulla ihminen käsittää asemansa Jumalan luomana ja tahtomana. ”Ajatus siitä, että Jumala on kaikki ja hän ei itse ole mitään, ei vaivaa nöyrää ihmistä. Päin vastoin häntä liikuttaa tietoisuus siitä, että Jumala on tahtonut antaa hänelle elämän,” sanoo Havard.

Kun ihminen ymmärtää luotuisuuden ja jumalankuvallisuuden muissa ihmisissä, herättää se spontaanisti syvää kunnioitusta. Tästä syntyy palvelemisen kunnianhimo ja sitä myöten palvelemisen tottumus.  Toisin kuin nöyryys, ylpeys on metafyysisessä harhassa elämistä, ja johtaa totuuden ja palvelemisen sijaan valheeseen ja itsekkyyteen. ”Jos en näe tai hyväksy totuutta itsestäni ja muista, menetän vähitellen todellisuudentajuni. Ylpeä ihminen elää fantasiamaailmassa, ja hän on sokea palvelemisen kauneudelle.” Nöyristely sen sijaan, jota toisinaan väärin nimitetään nöyryydeksi, on naamioitunutta ylpeyttä.

Johtajuuden perustuksena hyveistä ovat neljä kardinaalihyvettä (lat. cardo = sarana) viisaus, rohkeus, itsehillintä ja oikeudenmukaisuus.

Viisaus on kykyä tehdä hyviä päätöksiä. Viisaus syntyy pohdittuna elämänkokemuksena.

Rohkeus ei ole pelottomuutta. Pelottomuus nousee joko kyvyttömyydestä nähdä tilanteen mahdollinen vaarallisuus tai sitten tunteiden tukahduttamisesta. Rohkeus on itsensä uhraamista viisaden ja oikeudenmukaisten päämäärien toteuttamiseksi. Sen sijaan, jos arvoni ovat vääristyneet, voin kyllä olla kova, mutta en rohkea. Kestävyys on rohkeuden ydin – rohkeuteen kuuluu se, että seisoo asiansa puolesta vastarinnan edessä, pitkälläkin aikajänteellä. Rohkeus ei ole jääräpäisyyttä, vaan periaatteellista määrätietoisuutta.

Itsehillintä on hyve, joka on äärimmäisen arvokas ja tärkeä. Niinpä sen puutteen seuraukset puolestaan ovat usein traagiset. Siitä ei aikamme johtajuuskirjallisuudessa puhuta liikaa, mutta vain itsehillinnän kautta on mahdollista johtaa itseään, mikä puolestaan on ainoa tie muiden johtamiseen. Havard kirjoittaa: ”Sinulla on oltava itsehillinnän tai kohtuullisuuden hyve, joka asettaa passiot (mielihalut ja tunteet) järjen hallintaan ja ohjaa ne sen hetkisen tehtävän toteutukseen.” – – ”Itsehillintä on radikaalia. Siitä puhuminen vaatii rohkeutta. Sitä paitsi johtajuutta pidetään työelämän julkisivun asiana, joka ei kosketa yksityiselämäämme. Tämä on kaukana totuudesta. – – Kohtuuttomuus vahingoittaa ymmärrystä hämärtämällä järjen valon. Ihminen, jota ajaa vallan-, nautinnon- tai rahanhimo, menettää pian todellisuuden hahmotuskykynsä.- – Kohtuuttomuus vahingoittaa tahtoa. Se jäytää rohkeutta (kykyä säilyttää suunta) ja oikeudenmukaisuutta: se, joka himoitsee valtaa, rahaa tai nautintoa, tuskin huomioi yhteistä hyvää tai näkee tapaamiensa ihmisten arvokuutta. Kohtuuttomuus vahingoittaa ennen kaikkea sydäntä, josta suurisieluisuus ja nöyryys eivät enää löydä sijaa. – – Näemme hänen [kohtuuttoman ihmisen] persoonansa surkastuvan silmiemme edessä.”  

Meidän on opittava sanomaan ”ei” alhaiselle ja joutavalle, mutta toisaalta ja ennen kaikkea meidän on sanottava ”kyllä” kaikelle kauniille ja todelle. Sitä vaatii myös suurisieluisuus.

Oikeudenmukaisuus merkitsee tottumusta antaa toisille se, mikä heille kuuluu. Oikeudenmukainen ihminen on sitoutunut tekemään oikein toteuttaessaan velvollisuuksiaan elämän joka osa-alueella.

Miten hyveitä sitten aletaan kasvattaa?

Hyveiden ja hyvyyden katselemisesta herää sydämessä jano niiden puoleen, kun niiden kauneus ja arvokkuus paljastuvat. Kauneudesta ja hyvyydestä voi niitä katsellessa ja kokiessa vaikuttua syvästi. Kirja antaakin esimerkkejä henkilöistä, jotka elämänsä jossakin tilanteessa kokivat tulleensa ”hyvyyden haavoittamaksi” ja siitä vaikuttuneena päättivät itsekin omistaa elämänsä hyvälle ja muiden palvelemiselle. Itse hyve on ihmisessä tottumus ja tapa, josta toistojen myötä tulee osa ihmisen luonnetta. Hyve ja hyveellisyys ovat siis jatkuvan harjoituksen tulosta. ”Hyve on ihmispersoonan korottamista hänen luontonsa mukaisesti. Olla hyveellinen merkitsee ’olla todellinen itsensä, sanoo Havard.

Hyvejohtajuus on haastava, innostava ja arvokas kirja.

”Älä sano: ’Tällaiseksi minut tehtiin… Se on luonteeni.’ Se on luonteesi puutetta.”  – Josemaría Escrivá

”Joka hylkää pahuuden ei sen vuoksi, että se on kielletty vaan siksi, että se on pahuutta, on aidosti vapaa.”  – Robert Spaemann

Hyvejohtajuus poiki myös samannimisen nettisivuston, joka on Suomen suosituin johtajuusblogi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s